lauantai 3. kesäkuuta 2017

No ne polttarit


Polttareitani vietettiin siis täysin yllätyksenä viime lauantaina. Oli kyllä aivan ihanat polttarit, vaikka vielä vuosi sitten ajattelin etten välttämättä tarvitse sellaisia. Onneksi mieli muuttui, sillä oli heittämällä yksi parhaimmista päivistä ikinä!




Aamu alkoi ihan normaalisti. Ihmettelin ehkä vähän kun Sami tarjoutui niin avokätisesti hakemaan sormukset kaiverruksesta vaikka olisin itsekin ollut kaupungille menossa. Siinä hampaita harjatessa tulikin hetkeksi tunne että voisikohan tänään olla polttarit, mutta jotenkin sitten järkeilin että ei kai ne vielä tänä viikonloppuna ole.

Klo 12 tätini tuli hakemaan minua perinteiselle kirppiskierrokselle. Yllätys olikin suuri, kun kirppikselle päästyämme ovella odotteli ystäviä ympäri Suomen! Olin ihan shokissa ja vaan tuijotin kaikkia suu auki.




Siitä se sitten alkoi. Vannoin ensin polttarivalan ja sain 25€ rahaa sekä 10 minuuttia aikaa etsiä kirppikseltä asun johon pukeutua. Alkuun ei oikein tuntunut tulevan mitään hyviä vaatteita vastaan
 mutta lopulta löysin Lumikin mekon, takin ja illaksi mustan haalariasun.




Kassalla meitä odottelikin aidon kokoinen Samista teetetty pahvinukke. Toisella puolella oli ihanista ihanin Antti Tuisku, ja yksi tehtävistäni olikin kuljettaa tätä pahvihemmoa koko päivän riennoissa mukana. Lähdimme siitä sitten hemmo kainalossa kohti ihan mieletöntä järvenrantataloa, joka olisi käytössämme seuraavat 24 tuntia.




Asunnolla korkkasimme skumpat ja söimme kunnon brunssin. Jokainen oli myös tuonut minulle pienen lahjan / esineen joista minun piti arvata ja perustella kuka on tuonut mitäkin. Siinä samalla käytiin vähän läpi missä ollaan kenenkin kanssa tutustuttu. Nauratti miten olikaan sattunut, että päälläni oli Lumikin asu ja polttareissa mukana seitsemän kääpiötä ystävää.




Syömisen jälkeen lähdimme kävelemään kohti keskustaa.
Ensin menimme alusvaateliikkeeseen josta sain valita jotkut nätit alusvaatteet itselleni.

Seuraavaksi menimmekin valokuvausliikkeeseen ja olin aluksi hieman kauhuissani, sillä en ollut aamulla pahemmin laittautunut. Liikkeessä sain kuitenkin kuulla, että minulle tehtäisiin meikki jonka jälkeen otettaisiin huomenlahjakuvia. Uskomatonta miten tämä oli arvattu, sillä olin kyllä ajatellut kuvauksia mutta jättänyt sen sitten kuitenkin kovan hinnan takia.

Kuvaus oli ihana pieni hemmotteluhetki jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Särkänniemeä.
Matkalla kyselin ihmisiltä avioliittoneuvoja ja tosi hauskoja vinkkejä sieltä tulikin.




Särkänniemessä suuntasimme kohti Näsinneulan näköalaravintolaa.
Nautimme siellä muutamat lasilliset ja maistelimme alkupaloja.

Pienen lisänsä tähän Särkänniemen reissuun toi se, että Sami on siellä aika tunnettu ja sielläpä sitten kuljeskeltiin ympäriinsä Sami-pahvinukke kainalossa. Saimme hieman huvittuneita katseita ja pyyntöjä kertoa terveisiä.




Lopuksi menimme vielä japanilaiseen ravintolaan syömään ja sieltä kohti asuntoa kävellessämme oli kello jo 22.15 ! Uskomatonta miten aika kului niin siivillä.




Asunnolla minun piti kirjoittaa vihkoon viiden ex-heilani tai ihastuksen nimet ja jokaisen alle yksi syy miksi Sami on heitä parempi. Myös muut kirjoittivat mikä huoli heillä on ja lopuksi sivut poltettiin.

Tässävaiheessa skumppa alkoi maistua enemmänkin eikä muistikuvat enää ole ihan sieltä terävimmästä päästä. Naurettiin ja juteltiin, muistan myös tanssineeni balettia ja saaneeni anaalitapin otsaan (josta jäi kiva mustelma koko viikoksi) ...

Perus polttarit siis :D




Kahden aikoihin yöllä osa porukasta lähti saunaan. Meillä oli vielä yhden ystävän kanssa sen verran virtaa, että päätimme mennä läheiseen yökerhoon. Siellä tanssimme sen pari tuntia pilkkuun asti ja aamulla yhdeksän aikoihin heräiltiin porukalla kunnon aamupalalle. Oli ihanaa herätä kun kuuli kavereiden ääniä keittiöstä.

Niin hassua että kaikki olivat siellä saman katon alla!
Otettiin vielä vähän aurinkoa terassilla ja käytiin aamusaunassa.




Lopulta aika tarkalleen 24 tunnin kuluttua lähdöstä palauduin takaisin kotiin.

Oli tosi hyvä fiilis, joskin myös vähän tyhjä olo kun olisi halunnut viettää vielä vaikka pari päivää tällä porukalla.
Realiteetit (väsymys, pieni krapula) tuli kuitenkin äkkiä vastaan ja sohva oli ihan kiva.

All in all, oli todella onnistunut viikonloppu ja mahtavaa miten kaikki tulivat niin hyvin juttuun vaikka suurin osa olikin toisilleen täysin tuntemattomia. Kaikki aktiviteetit oli tosi kivasti mietitty ja juuri sellaisia juttuja mistä tykkään. Olen kulkenut niin hymyssä suin ja kokoajan tulee vaan mieleen kaikkia hassuja juttuja mitä päivän aikana tapahtui.

Sami tultiin myös äsken hakemaan omiin polttareihinsa, se ilme kasvoilla oli kyllä niin priceless
että näistä yllärijutuista voisi tulla ihan tapa 

7 kommenttia:

  1. Toi lumikkiasu on just täydellinen! :D Hauskaa, että sellainen löytyi kirpparilta. Ja tuo huomenlahjakuvaus! Ihana oivallus polttaritiimiltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, tuntui että kaikki meni ihan nappiin kaikin puolin :) Nyt vaan jännityksellä kuvia odotellessa!

      Poista
  2. Kuulostaapa onnistuneelta päivältä! Omia polttareita odotellessa :) Mahtava tuo pahvikyltti :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttaripäivä on kyllä ihan paras, otahan kaikki irti sitten kun sen aika on :) Ja niin oli, siellä se nyt koristaa meidän keittiötä :D

      Poista
  3. Moikka!
    Oletko tehnyt postausta vieraiden majoittumisesta Sastamalassa tai mahdollisista kuljetuksista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt, tein meille tosin omat hääsivut joista löytyy vieraille kaikki tarpeellinen tieto mm. majoituksesta (esiteltynä Seurahuone, Tervakallion leirintäalue sekä Hotelli Liekoranta). Kuljetuksia meille taas ei ole tulossa ollenkaan

      Poista
  4. voi, olipa ihanat polttarit!! :)

    VastaaPoista