sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Bingokynät kuntoon

Vierailla tulee olemaan pöydissään perinteiset hääbingolaput ja mahdollisesti muutakin viihdykettä johon tarvitaan kynää. Etsinnässä oli mahdollisimman huomaamattomat (=lyhyet) lyijykynät, mutta missään ei sellaisia tuntunut tulevan vastaan. Kuulemma Ikeasta monet ovat käyneet niitä hamstraamassa, mutta 70-80 lyijykynän tunkeminen laukkuun kuulosti ennemmin jo varastamiselta.

Niinpä lopulta ostin Tigerista kolme paketillista tavallisia lyijykyniä, jotka pääsivät kokemaan muodonmuutoksen.


1. Ensin kaikista kynistä kumit pois


2. Saksia ja voimaa apuna käyttäen katkaistiin kynät puoliksi


3. Teroitus, päiden tasoitus ja hionta. 
Hionnalla maali tarttuu paremmin ja samalla Tiger-tekstit saivat kyytiä.


4. Maalaus kaapista löytyneellä seinämaalilla


5. Valmista tuli! 

Jotenkin tähän tyyliin kynät tulevat olemaan sitten mukana kattauksessa, samassa paketissa servetin ja bingolapun kanssa.

Kaikkea hullua sitä kyllä häidensä eteen tekee, varsinkin tuossa kyniä hioessa alkoi naurattaa / itkettää että ihanko tosissaan nyt teen tätä. No tulipahan ainakin mieluisat kynät, jotka voi häiden jälkeen laittaa kiertoon seuraavalle kyniä etsivälle :D

14 kommenttia:

  1. Samanlainen projekti on täällä edessä! En kyllä tiedä lähdenkö maalaamaan, mutta näyttää kyllä superkivalta maalattuina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, en siis ole ainoa hurahtanut ;D Mun oli kanssa alunperin tarkoitus jättää nämä maalaamatta, mutta innostus vei mukanaan.

      Poista
  2. Tulipa kivannäköinen lopputulos! Kannatti siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, kieltämättä oli kyllä ihan hauskaa iltapuuhailua !

      Poista
  3. Voi miten ihanan hääblogin löysin. Jään innolla tapittamaan millaisia häitä ensi vuonna juhlitaan. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää kynät maalattuina :) mä voin lupautua ostamaan ne sulta teidän häiden jälkeen :D meille kanssa bingo tulossa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok sopii, ei muutakuin tänne vaan huutelemaan sitten kun häät on juhlittu ;)

      Poista
  5. Tosi hyvä idea! Muuan ystäväni teki juurikin niin, kuin alussa kirjoittelit, että nappasivat miehensä kanssa aina kourallisen pari niitä Ikean kyniä..

    Kannatan mieluummin kynien reilulla pelillä ostamista ja tuunaamista :)
    Jään seurailemaan blogiasi, lisäsin listaan!

    https://psilovelifeblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Sain juuri oman kynäprojektin päätökseen! Katkoin kanssa Tigerin kynät ja koristelin. Noista valkosista tuli kivan näköset. :)

    VastaaPoista
  7. Sain juuri oman kynäprojektin päätökseen! Katkoin kanssa Tigerin kynät ja koristelin. Noista valkosista tuli kivan näköset. :)

    VastaaPoista
  8. Selailin tässä ajankuluks sun blogia ja tuli mieleen, että joskus taisin kirjotellakin jotain. Ja kas se oli tasan vuosi sitten, uskomatonta mihin tää aika vaan hävii! :D Edelleen voisin ostaa nää kynät teijän häitten jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ihan totta, just kanssa havahduin siihen että miten aika meneekin näin nopeasti! Äsken oli vielä 8 kk häihin aikaa ja nyt enää 1,5 kk... Laitan kaikki häistä jäävät tavarat joko tänne tai Pirkanmaan fb-hääkirppikselle myyntiin, teen häämatkan jälkeen jonkun postauksen niistä niin ei muutakuin tarkkana sitten :)

      Poista
  9. Juu täytyy olla tarkkana :) Tsemppiä viime hetken järjestelyihin :)

    VastaaPoista